lauantai 26. tammikuuta 2013

Chili con carne

Aivan todella, todella hyvää! Ohje on peräisin miehen työkaverilta. Hänen versiossaan chilejä on erilaisia ja enemmän, mutta meidän makuun tästä tuli sopiva vähän vähemmilläkin (eli alla olevan ohjeen mukaisesti).

Me teimme koko annoksen ja söimme siitä pari kolme päivää, mutta ohjeen voi toki puolittaa.


noin 800 g naudan paistia kohtuullisen kokoisena suikaleena
suolaa
mustapippuria
2 sipulia
1 pieni purkki tomattipyrettä
1,5 tl jauhettua chiliä
1 tl paprikajauhetta
3 luumutomaattia tai tavallista kuutioituna
1 yksikyntinen valkosipuli pienittynä
1 punainen chili (normaalivahvuinen, myös siemenet)
1 vihreä chili (normaalivahvuinen, myös siemenet)

1 paprika
lihalientä niin, että lihat peittyy (ollaan ostettu itse kaupasta sellaisia litran lihaliemipurkkeja)
1 prk red kidney -papuja
1 lime
1/2 rkl sokeria/hunajaa
1 rkl maizenaa kylmään veteen sekoitettuna
riisiä
suolaa
smetanaa

Ruskista suikaloidut lihat parissa kolmessa erässä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää viimeiseen lihaerään pilkotut sipulit. ruskista hetki, yhdistä lihat.

Lisää tomattipyre, chilijauhe ja paprikajauhe ja pyörittele jonkin aikaa. Lisää joukkoon kuutioidut tomaatit ja valkosipuli. Lisää chilit ja lihaliemikuutiot. Seuraavaksi joukkoon laitetaan paprika. Lisää vettä niin, että lihat juuri peittyvät.  Laita joukkoon Demi glace ja anna kiehahtaa muutama minutti. Pienennä lämpöä niin, että keitos jää vähän pulppuamaan. Hauduta vähintään neljä tuntia! (Aina kun käyt maistelemassa pataa, sekoita samalla)

Kun lihat ovat mureita ja maku miellyttävän voimakas, lisää pavut. Laita mukaan sokeri / hunaja.

Suurusta Maizenalla ja malta hauduttaa vielä 10 minuuttia.

Lisää limemehu ja tarkista suola- ja pippuritilanne.

Tarjoa keitetyn riisin kera. Ja päälle nokare smetanaa.
Kerro tästä reseptistä kavereille Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti