maanantai 30. heinäkuuta 2018

Koh Samuin salaatti

Työkaveri kertoi tehneensä sikahyvää Koh Samuin salaattia, jonka ohje löytyisi Hesarista. Täytyihän sitä kokeilla! Ja erittäin hyvää tulikin - vaikka itse teimme ohjeeseen jotain muutoksia omien makumieltymysten ja kaapissa olevien raaka-aineiden pohjalta. Alla ohje sellaisena kuin me sen teimme.



200 g vermicelli-riisinuudeleita
180 g katkarapuja
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 dl suolattuja cashew-pähkinöitä
2 rkl rypsiöljyä
1 ruukku tuoretta korianteria
kourallinen ituja
1/2 grillijuustoa

Kastike
1 punainen chili
2 tomaattia
3 kevätsipulinvartta
1 rkl kalakastiketta
1 rkl limemehua
1/2 rkl ruokokidesokeria
2 tl tom yam -tahnaa
1/2 tl suolaa

Aloitetaan kastikkeesta. Poista chilistä siemenet ja pilko se murskaksi. Leikkaa tomaateista kanta ja poista siemenet. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Pilko kevätsipulinvarret ohuiksi renkaiksi. Yhdistä kastikkeen aineet ja anna odottaa.

Keitä riisinuudelit ohjeen mukaan ja sulata katkaravut.

Pilko sipulit ja kuulota niitä öljyssä. Lisää joukkoon paloitellut katkaravut ja paista hetki. Siirrä sivuun.

Pilko grillijuusto ja paista se.

Murskaa pähkinöitä kevyesti morttelissa. Pilko korianteri.

Sekoita salaatin aineet keskenään ja sekoita kastike joukkoon. Maistele ja lisää makuja niin, että lopputulos on maukas. Esim. itse lisäsin vielä tämän jälkeen sekaan hiukan limemehua, sweet chili -kastiketta ja kalakastiketta.

Sopii nautittavaksi lämpimähkönä tai vaikka ihan viileänäkin.



Helpot ja hyvät hampurilaissämpylät (ja pihvit)

Jos kaupan hampurilaissämpylät eivät innosta, nappaa itsellesi tästä resepti, jolla teet tosi hyvät hampurilaissämpylät. Ohje on peräisin Sivumaku-blogista ja alla sellaisena kuin me ne teimme. Lopussa vielä pari sanaa hampurilaispihveistä.



Hampurilaissämpylät (8 kpl)
8 dl vehnäjauhoja
0,5 dl maitoa
2,5 dl vettä
7 g kuivahiivaa
40 g voita
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
3 kananmunaa
seesaminsiemeniä (mieluummin paahdettuna, mut menee ilmankin)


Sekoita maito, vesi, suola, sokeri ja voi ja lämmitä niin, että voi sulaa. Sekoita mukaan dl jauhoja, johon on sekoitettu hiiva. Lisää jauhoja n. 4 dl ja vaivaa hyvin. Sekoita mukaan 2 munaa. Jatka vaivaamista ja lisää taikinaan jauhoja. Jatka vaivaamista niin, että taikina on sileä ja kimmoisa. Laita taikina kohoamaan pariksi tunniksi (tuntikin riitti).

Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele paloista sämpylöitä. Mieluummin littanahkoja, koska sämpylät kohoavat uunissa. Anna sämpylöiden kohota n. tunti ennen paistamista (lyhyempikin aika toimii). 

Voitele sämpylät munalla ja ripottele päälle siemeneet. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Hampurilaispihveistä
Miten saisi hampurilaispihvistä jämäkän, lihaisan ja maukkaan? Ettei siitä tule vetelä tai mauton. Mietin jo lihan jauhamista lihamyllyllä (mikä olisi varmaan toiminutkin hyvin). Mutta sitten päätin noudattaa näitä kahta ohjetta. Ja hyviä tuli!

1. Käytä riittävän rasvaista lihaa. Rasvaa saa olla n. 20 prosenttia.
2. Älä lisää taikinaan muuta kuin mausteet eli suola ja pippuri. 
3. Paista pihvit grillissä. Tämä ei ole toki pakollista, mutta ei tee ainakaan huonoa pihvien maulle.


maanantai 23. heinäkuuta 2018

Haukimurekepihvit

Haukea tulee, mutta mitä siitä tekisi? Tee murekepihvejä! Maistuvat koko perheelle, eikä ruodoista ole tietoakaan.





1 kg haukifilettä
250 g lohta
puoli nippua tilliä
1 prk Creme Bonjour -kastiketta (yrttinen)
vajaa desi korppujauhoa
1 muna
suolaa
pippuria


Aja kala lihamyllyn läpi. Tämä on kätevää, koska myllytyksen jälkeen ruodot katoavat sellaisiksi, ettei edes tällainen herkkäsuinen rouvashenkilö tunne niitä.



Lisää tilli, Creme Bonjour, korppujauho, muna ja mausteet kippoon kalan kanssa.





Sekoita taikina tasaiseksi ja tee siitä pihvejä. Paista pihvit molemmilta puolilta voi-öljyseoksessa niin, että pinta ruskistuu. Sen jälkeen laita pihvit vuoassa uuniin 5 - 8 min, 150 astetta.



Pihvit maistuvat mainioilta esim. uusien perunoiden ja munakastikkeen kanssa.

Hurmaavan hyvä vege-rendang

Tämän aivan ihanan curryn ohje löytyi Hesarin sivuilta.



Maustetanha:
4 shalottisipulia
1 yksikyntinen valkosipuli
3 punaista chiliä (ei laitettu näin paljon, koska lapset)
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl sitruunaruohotahnaa
2 rkl rypsiöljyä
1 tl jauhettua kurkumaa
1/4 tl jauhettua mustapippuria

Pataan:
1 tlk (400g) kookosmaitoa
1 rkl soijakastiketta
250 g nyhtökauraa (tai härkistä)
4 kaffirlimenlehteä (ei ollut meillä. Pantiin lopussa sekaan vähän tavallista enemmän limeä)
2 rkl fariinisokeria (taidettiin laittaa loraus siirappia)
1 tl suolaa

Lopuksi:
1 lime
tuoretta korianteria
jasmiiniriisiä.

Valmista ensin maustetahna. Kuori ja puolita sipulit. Kuori valkosipulit. Poista chileistä kanta ja halutessasi siemenet. Kuori ja raasta inkivääri hienolla terällä. Mittaa kaikki maustetahnan ainekset kulhoon ja aja tasaiseksi tahnaksi esim. sauvasekoittimella. Siirrä tahna pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna 2 - 3 minuuttia sekoitellen.

Lisää kookosmaito ja soijakastike, nyhtökaura, limenlehdet ja mausteet. Anna hautua kannen alla kuplien 30 minuuttia välillä sekoitellen.

Keitä sillä välin jasmiiniriisi.

Tarjoa rendang riisin kanssa ja purista päälle limemehua ja ripottele pinnalle korianteria.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Korealaiset kanavartaat grillissä

Maukkaat kanavartaat valmistuvat grillissä. Ohje on peräisin Soppa365-sivulta. Muutamia muutoksia olen siihen tehnyt. Alla oma versioni



2 rkl korealaista chilitahnaa (en löytänyt, joten laitoin harissa-tahnaa. En ehkä ihan noin paljoa)
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl soijaa
1/2 tl suolaa
700 g kanafileitä
(korianteria)

Sekoita mausteet keskenään. Pilko kanasta noin golfpallon kokoisia palasia ja kippaa marinadin sekaan. Laita jääkaappiin maustumaan.

Työntele kanapalat varrastikkuihin ja grillaa. Valele vartaita mausteliemellä. Grillaa, kunnes pinta on saanut kivan värin ja kanat ovat sisältä kypsiä.

Ripottele valmiiden vartaiden päälle korianteria.

Itse näkisin, että näiden vartaiden kanssa on kiva tarjota jotain kastiketta. Tällä kertaa teimme itse tsatsikia.



Peruna-retiisisalaatti

Perunasalaatti ilman majoneesia tai kermaviiliä? Tässähän se! Ohje on peräisin Soppa365-sivulta.



1 l uusiapottuja
150 g parsakaalia (tai broccoliinia)
1 l pinaattia
2 kpl kevätsipulinvartta
1 nippu retiisiä

Kastike:
2 rkl dijon-sinappia
1,5 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa

1/2 tl mustapippuria
1/2 tl suolaa

Keitä, jäähdytä ja lohko perunat.

Pilko parsakaali / broccoliini ja keitä 4 min suolatussa vedessä. Anna jäähtyä.

Huuhtele pinaatti, pilko kevätsipuli ja pese ja pilko retiisi. Sekoita perunoiden ja parsakaalin kanssa.

Tee kastike ja sekoita salaattiin. Mausta.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Tuna bowl eli tonnikalakulho

Tämä aivan mahtava resepti löytyi K-kaupan lehdestä. Me teemme tämän laiskuuttamme yhteen astiaan - samalta maistuu niinkin.




1,5 dl jasmiiniriisiä
1 iso porkkana
1/2 kurkkua
100g punakaalia
2 kevätsipulia (tai pätkä purjoa)
1 dl korianteria hienonnettuna
1 tlk tonnikalapaloja öljyssä
1/2 dl cashew-pähkinöitä
Hellman's majoneesia

Keitä riisit suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.

Kuori ja suikaloi porkkana ohuiksi siivuiksi. Kuutioi kurkku. Suikaloi punakaali ja hienonna sipuli. Silppua korianteri

Laita vuokaan (tai kulhoihin) pohjalle riisiä ja päälle vihanneksia kerroksittain. Päälle korianteri ja paahdetut cashew-pähkinät. Ihan päälle (ja halutessaan myös annosten päälle vielä ekstratujaus) majoneesia.


Jamie Oliverin innoittama halloumisalaatti

Grillikaudelle aivan mainio salaatti. Inspiraationa tälle toimi Jamie Oliverin resepti, joskaan Jamie ei lykännyt näitä aineksia grilliin niin kuin me teimme.



nippu parsaa
paketti halloumia
fenkoli
punasipuli
oliiviöljyä
puolikas appelsiinia

Keitä parsat lähes kypsiksi suolatussa vedessä. Pilko halloumi, fenkoli ja punasipuli mahdollisimman isoiksi paloiksi grillaamisen helpottamiseksi ja heitä kappaleiden joukkoon oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.

Laita vihannekset ja juusto grilliin. Parsalle riittää lyhyempikin aika.

Viipaloi fenkoli ja punasipuli kapeiksi suikaleiksi ja puolita parsat. Kuutioi halloumi. Sekoita ainekset kulhossa.

Sekoita puolikkaan appelsiinin mehuun suolaa ja pippuria. Kaada liemi salaatin päälle.




maanantai 2. huhtikuuta 2018

Rapeakuoriset sämpylät by Sikke Sumari

Sikke Sumarin suosittu sämpyläohje oli testattava, ja aivan ihania näistä sämpylöistä tulikin! Toisella yrittämällä. Ekan kerran kun tein näitä, taikinasta tuli aivan liian löysä ja suolainen (laitoinkin jauhoja paljon vähemmän kuin ohjeessa oli) ja snadisti palanut. Täydelliseen toiseen satsiin laitoin jauhoja enemmän ja suolaa vähemmän. Paistoaika oli vähän lyhyempi ja matalampi kuin alkuperäisessä ohjeessa. Silti juuri tuo pitkä paistoaika kuumassa uunissa on se, joka tekee sämpylöistä rapsakat, joten kohti sitä kannattaa pyrkiä.

Alkuperäinen ohje löytyy tästä linkistä - alla on oma versioni siitä.

7,5 dl vettä
25 g hiivaa
1,5 tl suolaa (alkuperäisessä ohjeessa oli 1 rkl mut en pannut niin paljoa)
1,5 dl ruisjauhoa (älä pane enempää)
2 dl täysjyväjauhoa
n. 10 dl vehnäjauhoa (vähemmänkin voi riittää)
pellavansiemeniä ropsaus


Laita suola veteen ja lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna ja sekoita hiiva joukkoon. Lisää ruisjauhot ja sekoita lusikalla. Sen jälkeen täysjyväjauhot. Lopuksi vehnäjauhoja niin pitkään, että taikina on paksun puuron oloista. Lisää siemenet. Riittää että sekoitat lusikalla reippaasti, ei tarvi vaivata kädellä.

Laita taikina jääkaappiin leivinpaperin ja liinan alle (leivinpaperi on kätevä, koska muuten liina menee taikinaiseksi). Anna olla jääkaapissa yön yli. Taikina säilyy jääkaapissa monta päivää eli halutessaan taikinasta voi paistaa sämpylöitä useampanakin päivänä.

Nostele lusikalla leivinpaperille sämpylämäisiä kasoja. Ripsauta päälle jauhoja ja halutessasi siemeniä. Paista 220 asteessa (itsellä vähän vajaat) n. 35 minuuttia (itse vedin ajankin kanssa vähän vajaaksi).

Nautiskele!

maanantai 12. helmikuuta 2018

Uunibataatit ja kasvispihvit

Soppa365-sivulta löytyi valokuvaaja Meeri Koutaniemen luottoruoka, uunibataatit. Testasin ja tykkäsin! Tein tämän oheen tsatsikia ja kasvispihvejä, ja kombo toimi sikahyvin. Ainut (iso) miinus on annettava kasvispihvien rakenteelle - en saanut niitä pysymään kasassa oikein mitenkään. Mut mauiltaan sopivat yhteen todella hyvin.

Tässä likipitäen samanlainen ohje kuin Sopassa, mutta muutamia pieniä muutoksia tein.



Uunibataatit
3 bataattia
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl fenkolinsiemeniä (nämä koin kyllä vähän hankaliksi. Murskasin niitä morttelissa ja siivilän läpi laitoin bataattien päälle, mutta ehkä joku muu vois korvata tän)
1 tl chilijauhetta
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
tuoretta timjamia

Keitä bataatteja jonkin aikaa isossa kattilassa. Kun bataatit ovat pinnalta hiukkasen pehmenneet, kaada vesi pois. Halkaise bataatit, laita leivinpaperoidun pellin päälle ja ripottele päälle mausteet (aloita oliiviöljystä, niin muut mausteet pysyvät päällä paremmin). Laitoin itse kunkin bataattiveneen päälle oksan timjamia.

Paista 200 asteessa n. 50 minuuttia.

Banaanipannukakut

Tosi hyviä, ja tuovat mukavaa vaihtelua ns. peruspannarille. Maistuva tapa käyttää turhan kypsät banaanit.



Noin 5 kpl (10 cm halkaisijaltaan)
1 kananmuna
1 banaani (saa olla kypsä)
1,5 dl maitoa
40 g voita
2 dl vehnäjauhoa
1 tl vaniljasokeria
vajaa 1 tl suolaa
1 rkl siirappia
pannareiden kaveriksi marjoja, kermavaahtoa, vaahterasiirappia jne.

Muussaa banaani ja laita se kulhoon. Sekoita joukkoon muna. Lisää maito, jauho ja mausteet. Lisää lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan turvota, jos mahdollista.

Paista paistinpannulla voissa paksuja lettuja. Jos pinta meinaa palaa, laita lämpöä pienemmälle.

Tarjoile pannukakut vaahterasiirapin, marjojen, kermavaahdon jne. kera. Vaahterasiirappi oli ainakin omaan makuun todella bueno.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Itse tehdyt myslipatukat

Näiden ihastuttavien energia-/myslipatukoiden ohje löytyi Instasta @healthyfoodvideos-tililtä. Ensimmäinen tekemäni erä oli makuuni hiukan liian makea, joten vähensin toiseen satsiin kuivattujen hedelmien määrää ja lisäsin sieminiä ja pähkinöitä (pähkinöitä ei ollut ollenkaan alkuperäisessä ohjeessa). Mutta nyt: toimii!


1,5 dl kaurahiutaleita (käytin itse Fazerin Alku sadonkorjuupuuro -hiutaleita, joiden seassa on siemeniä)
1 dl kurpitsansiemeniä
1,5 dl manteleita
1 dl cashew-pähkinöitä
vajaa 1/2 dl rusinoita
vajaa 1/2 dl kuivattuja marjoja
1,5 dl kuivattuja aprikooseja
2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl vettä

Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Laita leivinpaperille kaurahiutaleet, kurpitsansiemenet, mantelit ja pähkinät. Laita ne uuniin paahtumaan 10 minuutiksi (katso, etteivät kärähdä).

Murskaa tehosekoittimella (tai sauvasekoittimella - itse käytin sitä) aprikoosit, vesi ja vaahterasiirappi tasaiseksi tahnaksi.

Ota pelti uunista ja anna siementen ym. jäähtyä. Anna uunin jäädä päälle.

Sekoita aprikoositahna, marjat, rusinat ja jäähtyneet siemenet ym. sekaisin kulhossa lusikalla.

Vuoraa leivinpaperilla n. 20 x 20 cm vuoka. Levitä seos vuokaan tasaisesti. Paina pinta mahdollisimman jämäkäksi, jotta massa ei murene, kun sitä myöhemmin leikkaa. Laita vuoka uuniin 20 minuutiksi.

Anna paistuneen levyn jäähtyä kunnolla ennen kuin leikkaat siitä sopivan kokoisia patukoita terävällä veitsellä.

Juustoa tomaatti-jugurttikastikkeessa intialaisittain

Monissa intialaisissa ja nepalilaisissa saa aivan sairaan hyviä ruokia, joissa on maukkaassa kastikkeessa pehmeitä juustopaloja. Tässä on sellainen ruoka.


pähkinäöljyä
1 iso sipuli
puoli chiliä
inkivääriä
1 yksikyntinen valkosipuli
1/2 tl chilijauhetta
1 tl kurkumaa
2 tl garam masalaa/ tandorijauhoa
loraus siirappia
1 rkl tomaattipyrettä
400 g tomaattimurskaa
4-6 rkl maustamatonta jugurttia
iso kourallinen tuoretta korianteria
2 dl edamame-papuja
1 pkt grillijuustoa (esim. Pirkka, 250 g)

Kuumenna pari ruokalusikallista pähkinäöljyä pannulla. Lisää siihen pilkottu sipuli (riittää, että on viipaloitu). Poista chileistä siemenet ja pilko ne. Pilko inkivääri ja valkosipuli. Laita ne pannulle ja kuumenna 2-3 min. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää chilijauho, kurkuma, garam masala ja sokeri (ja currytahna) ja paista 1-2min. Seoksesta tulee kuivahko, mutta se ei haittaa.

Lisää tomattipyre ja tomaattimuska ja anna muhia muutama minuutti (jos ei anna muhia tarpeeksi, pyreestä voi jäädä kitkerä maku).

Laita seos tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.

Kuutioi grillijuusto sopiviksi suupaloiksi ja paista öljyssä niin, että pinta muuttuu rapeaksi. Sulata pavut (jos ovat pakastealtaasta) ja paista niitäkin hiukan öljyssä + ripottele päälle suolaa.

Kaada tehosekoittimella ajettu tomaattikastike takaisin pannuun ja kuumenna. Lisää joukkoon maustamatonta jugurttia niin, että kastike vaalenee ja maku muuttuu kermaisemmaksi. Lirauta joukkoon siirappi, paistetut juustopalat ja pavut.

Pilko joukkoon korianteri ja sekoita. Maista suola.

Tarjoile jasmiiniriisin kanssa. Mangolassi sopii komboon myös vallan mainosti.



lauantai 20. tammikuuta 2018

Kardemummainen suklaamoussekakku

Pehmeä sisus yhdistettynä rapeaan kuoreen. Ihanaa! Tämä ohje löytyi Soppa365-sivustolta.


Pohja
1 pkt LU Bastogne -keksejä
75 g voita

Täyte
200 g tummaa suklaata
4 kpl kanamunaa
2 dl fariinisokeria (laitoin kyllä 1 dl tavallista ja 1 dl fariinisokeria)
2 dl kuohukermaa
1 tl kardemummaa
1/4 tl suolaa
(mustikoita)

Murskaa keksit monitoimikoneessa ja lisää joukkoon sula voi. Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja vähän reunoillekin. Paista 180-asteisessa uunissa 6 minuuttia.

Tee täyte. Sulata suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi (vatkaa kuivassa astiassa - saa vatkata aika kauan).

Vaahdota kerma toisessa astiassa kuohkeaksi. Yhdistä täytteen ainekset. Lisää kardemumma ja suola.

Kaavi täyte kakkuvuokaan murupohjan päälle. Jatka paistamista n. 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kunnolla kennen tarjoamista. Esim. seuraavaan päivään. Voi koristella mustikoilla tmv. jos haluaa. Me vatkattiin tähän kaveriksi vaan vaniljavaahtoa.


tiistai 16. tammikuuta 2018

Basilika-kanaa ja jugurttikastiketta

Maijan maailma -blogista löytyi kiva ohje, jolla saa arkiseen kanaan uutta potkua. Jugurttikastike viimeistelee ruuan.



1 pkt kanan rintafileitä
1 puska basilikaa hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl dijon-sinappia
1 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Laita kanafileet muovipussiin ja kaada marinadi päälle. Laita jääkaappiin marinoitumaan muutamaksi tunniksi.

Ota pussi pois jääkaapista n. puoli tuntia ennen paistamista. Laita fileet uuninkestävään vuokaan ja paista 200 asteessa n. 30 min.

Jugurttikastike
luonnonjugurttia
2 tl sitruunamehua
yrttiä (esim. basilika tai minttu)
ripaus suolaa
ripaus pippuria

Sekoita aineet ja anna levätä hetki.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Kana-pastasalaatti

Mehevä salaatti, joka on herkullista myös seuraavana päivänä.

1 pieni paketti broilerin fileesuikaleita (itse käytin hunajamarinoituja)
300 g kaurapastaa
1 purkillinen ananasta
1 omena
1 punainen paprika
purjoa / punasipulia
1 dl kurkkusalaattia

Kastike:
1 prk kevytkermaviiliä
puolen sitruunan mehu
1,5 tl currytahnaa
ripaus suolaa
liraus hunajaa

Keitä pastat pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista kanasuikaleet. Pilko ainekset ja sekoita keskenään.

Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää kastike salaatin joukkoon.