sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Hittitason kikhernemuhennos

New York Timesissa noteerattu, Maria Veitolan kokkaama ja Soppa365-sivustolle päätynyt kikhernemuhennos päätyi työkaverini kokeiluun. Ja sitä kautta minunkin lautaselleni. On muuten hyvää!



1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
2 rkl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 prk (a 230 g) kikherneitä
1 1/2 tl kurkumaa
1/2 tl - 1 tl chilikastuja
2 prk (a 250 ml) kookoskermaa
4 dl kasvis- tai kanalientä
2 lehtikaalin oksaa
1/2 ruukkua minttua
luonnonjugurttia


Pilko sipulit ja inkivääri. Kuumenna öljy korkeareunaisessa pannussa. Lisää sipulit ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua n. 4 min.

Valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää ne pannulle. Mausta seos kurkumalla ja chilillä. Paista herneitä pannulla n. 8 min sekoitellen. Kikherneet paahtuvat, maustuvat ja saavat väriä. Ota 2 dl kikherneitä erilliseen kulhoon tarjoilua varten.

Murskaa osa pannulla olevista kikherneistä puulastalla, jotta kastikkeesta tulee täyteläinen muhennos. Lisää kookoskerma ja liemi. Hauduta muhennosta välillä sekoittaen n. 30 min.

Leikkaa lehtikaalista pois paksut lehtiruodit ja silppua lehdet pienemmiksi paloiksi. Lisää kaali muhennokseen ja anna hautua n. 5 min. Mausta muhennosta ja lisää pippuria ja suolaa tarvittaessa.

Ripottele ennen tarjoilua muhennoksen pinnalle paistetut kikherneet ja silppua pinnalle minttua. Tarjoile muhennos luonnonjugurtin ja basmatiriisin kera.

Makuhermoja hivelevä linssikeitto

Tässä linssikeitto, joka on hyvää ja terveellistä. Koska menekki on niin kova, tein tupla-annoksen. Tässä kuitenkin ohje alkuperäisessä koossa. Tässä alkuperäinen lähde, jota omassa ohjeessani pitkälti noudattelin.


2 rkl Oivariinia
1 yksikyntinen valkosipuli
1 iso sipuli
2 tl kurkumajauhetta
1 tl inkiväärijauhetta tai rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1/2 tl cajun-mausteseosta
1,5 rkl suolaa (lisää vähän kerrallaan, ettei tule ikäviä ylläreitä)
3 dl punaisia linssejä kuivana
800 g tomaattimurskaa (Mutti)
1,1 l vettä
2 dl kookosmaitoa tai -kermaa


Mittaa linssit siivilään ja huundo, kunnes vesi ei ole enää sameaa. Kuori ja pilko sipulit. Lisää sipulit ja kuivat mausteet rasvan kera kattilaan ja kuulota pehmeiksi.

Lisää joukkoon tomaattimurska ja vesi. Anna kiehua muutama minuutti ja lisää linssit. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 30 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon kookosmaidon paksu osa. Anna lämmetä.

Maista suola. Jos maku on valju, lisää suolaa vähitellen, kunnes maku natsaa.


Palak paneer kotijuustosta

Työkaveri teki kerran nelihenkiselle naisporukalle tätä ruuaksi illanistujaisissa. 2 päivän sisällä tapahtuman jälkeen kaikki porukan jäsenet olivat tehneet tätä uudelleen kotona.

1 1/2 tl garam masala -maustesekoitusta
1 tl inkivääriä
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1/2 tl kurkumaa
2 rkl voita
2 rkl tomaattipyrettä
1 pss tuoretta pinaattia
1/2 - 1 tl suolaa
1 pkt kotijuustoa
2 dl maustamatonta jugurttia

Kuumenna paistinpannu. Lisää kuivat mausteet pannulle ja anna kuumua hetki (katso, että eivät pala). Lisää sekaan voi ja tomaattipyre. Heiluttele hetki.


Pese ja pilko pinaatit. Lisää ne pannulle ja anna mennä kasaan. Mausta suolalla. Lisää jugurtti ja pilkottu kotijuusto. Anna muhia.

Tarjoile jasmiiniriisin kanssa. Lisukkeeksi sopii erinomaisesti esim. lehtikaali-omenasalaatti.


Maukas tomaatti-mascarpone-keitto

Miten tomaattikeitto voikaan olla näin hyvää! Hyvästä ruokamausta tunnettu ystäväni vinkkasi minulle tästä Kodin kuvalehdestä löytyvästä ohjeesta. Eikä ole edes vaikea tehdä. Kannattaa kokeilla!



2 tlk (a 400 g) kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa (itse käytin Muttia ja toimi)
5 dl kasvislientä (itse tein fondista)
2 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
1 iso yksikyntinen valkosipuli
1 tuore chilipalko
1 rkl sokeria
1 tl kuivattua timjamia (meillä ei yllättäen ollutkaan, joten ripautin oreganoa)
5 palaa vehnäpaahtoleipää
100 g mascarponea (tai maustamatonta tuorejuustoa)
parmesania
(basilikaa)

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli reiluiksi paloiksi. Pilko chili (poista siemenet). Kuulosta sipuleita ja chiliä oliiviöljyssä kattilassa.

Lisää kattilaan kuoritut tomaatit liemineen, kasvisliemi, sokeri, timjami ja paahtoleipäviipaleet.

Anna kiehua miedolla lämmöllä vähintään tunti.

Soseuta keitto täysin sileäksi.

Lisää mascarpone / tuorejuusto ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoile parmesanlastujen (ja basilikan) kanssa.