maanantai 30. heinäkuuta 2018

Koh Samuin salaatti

Työkaveri kertoi tehneensä sikahyvää Koh Samuin salaattia, jonka ohje löytyisi Hesarista. Täytyihän sitä kokeilla! Ja erittäin hyvää tulikin - vaikka itse teimme ohjeeseen jotain muutoksia omien makumieltymysten ja kaapissa olevien raaka-aineiden pohjalta. Alla ohje sellaisena kuin me sen teimme.



200 g vermicelli-riisinuudeleita
180 g katkarapuja
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 dl suolattuja cashew-pähkinöitä
2 rkl rypsiöljyä
1 ruukku tuoretta korianteria
kourallinen ituja
1/2 grillijuustoa

Kastike
1 punainen chili
2 tomaattia
3 kevätsipulinvartta
1 rkl kalakastiketta
1 rkl limemehua
1/2 rkl ruokokidesokeria
2 tl tom yam -tahnaa
1/2 tl suolaa

Aloitetaan kastikkeesta. Poista chilistä siemenet ja pilko se murskaksi. Leikkaa tomaateista kanta ja poista siemenet. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Pilko kevätsipulinvarret ohuiksi renkaiksi. Yhdistä kastikkeen aineet ja anna odottaa.

Keitä riisinuudelit ohjeen mukaan ja sulata katkaravut.

Pilko sipulit ja kuulota niitä öljyssä. Lisää joukkoon paloitellut katkaravut ja paista hetki. Siirrä sivuun.

Pilko grillijuusto ja paista se.

Murskaa pähkinöitä kevyesti morttelissa. Pilko korianteri.

Sekoita salaatin aineet keskenään ja sekoita kastike joukkoon. Maistele ja lisää makuja niin, että lopputulos on maukas. Esim. itse lisäsin vielä tämän jälkeen sekaan hiukan limemehua, sweet chili -kastiketta ja kalakastiketta.

Sopii nautittavaksi lämpimähkönä tai vaikka ihan viileänäkin.



Helpot ja hyvät hampurilaissämpylät (ja pihvit)

Jos kaupan hampurilaissämpylät eivät innosta, nappaa itsellesi tästä resepti, jolla teet tosi hyvät hampurilaissämpylät. Ohje on peräisin Sivumaku-blogista ja alla sellaisena kuin me ne teimme. Lopussa vielä pari sanaa hampurilaispihveistä.



Hampurilaissämpylät (8 kpl)
8 dl vehnäjauhoja
0,5 dl maitoa
2,5 dl vettä
7 g kuivahiivaa
40 g voita
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
3 kananmunaa
seesaminsiemeniä (mieluummin paahdettuna, mut menee ilmankin)


Sekoita maito, vesi, suola, sokeri ja voi ja lämmitä niin, että voi sulaa. Sekoita mukaan dl jauhoja, johon on sekoitettu hiiva. Lisää jauhoja n. 4 dl ja vaivaa hyvin. Sekoita mukaan 2 munaa. Jatka vaivaamista ja lisää taikinaan jauhoja. Jatka vaivaamista niin, että taikina on sileä ja kimmoisa. Laita taikina kohoamaan pariksi tunniksi (tuntikin riitti).

Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele paloista sämpylöitä. Mieluummin littanahkoja, koska sämpylät kohoavat uunissa. Anna sämpylöiden kohota n. tunti ennen paistamista (lyhyempikin aika toimii). 

Voitele sämpylät munalla ja ripottele päälle siemeneet. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Hampurilaispihveistä
Miten saisi hampurilaispihvistä jämäkän, lihaisan ja maukkaan? Ettei siitä tule vetelä tai mauton. Mietin jo lihan jauhamista lihamyllyllä (mikä olisi varmaan toiminutkin hyvin). Mutta sitten päätin noudattaa näitä kahta ohjetta. Ja hyviä tuli!

1. Käytä riittävän rasvaista lihaa. Rasvaa saa olla n. 20 prosenttia.
2. Älä lisää taikinaan muuta kuin mausteet eli suola ja pippuri. 
3. Paista pihvit grillissä. Tämä ei ole toki pakollista, mutta ei tee ainakaan huonoa pihvien maulle.


maanantai 23. heinäkuuta 2018

Haukimurekepihvit

Haukea tulee, mutta mitä siitä tekisi? Tee murekepihvejä! Maistuvat koko perheelle, eikä ruodoista ole tietoakaan.





1 kg haukifilettä
250 g lohta
puoli nippua tilliä
1 prk Creme Bonjour -kastiketta (yrttinen)
vajaa desi korppujauhoa
1 muna
suolaa
pippuria


Aja kala lihamyllyn läpi. Tämä on kätevää, koska myllytyksen jälkeen ruodot katoavat sellaisiksi, ettei edes tällainen herkkäsuinen rouvashenkilö tunne niitä.



Lisää tilli, Creme Bonjour, korppujauho, muna ja mausteet kippoon kalan kanssa.





Sekoita taikina tasaiseksi ja tee siitä pihvejä. Paista pihvit molemmilta puolilta voi-öljyseoksessa niin, että pinta ruskistuu. Sen jälkeen laita pihvit vuoassa uuniin 5 - 8 min, 150 astetta.



Pihvit maistuvat mainioilta esim. uusien perunoiden ja munakastikkeen kanssa.

Hurmaavan hyvä vege-rendang

Tämän aivan ihanan curryn ohje löytyi Hesarin sivuilta.



Maustetanha:
4 shalottisipulia
1 yksikyntinen valkosipuli
3 punaista chiliä (ei laitettu näin paljon, koska lapset)
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl sitruunaruohotahnaa
2 rkl rypsiöljyä
1 tl jauhettua kurkumaa
1/4 tl jauhettua mustapippuria

Pataan:
1 tlk (400g) kookosmaitoa
1 rkl soijakastiketta
250 g nyhtökauraa (tai härkistä)
4 kaffirlimenlehteä (ei ollut meillä. Pantiin lopussa sekaan vähän tavallista enemmän limeä)
2 rkl fariinisokeria (taidettiin laittaa loraus siirappia)
1 tl suolaa

Lopuksi:
1 lime
tuoretta korianteria
jasmiiniriisiä.

Valmista ensin maustetahna. Kuori ja puolita sipulit. Kuori valkosipulit. Poista chileistä kanta ja halutessasi siemenet. Kuori ja raasta inkivääri hienolla terällä. Mittaa kaikki maustetahnan ainekset kulhoon ja aja tasaiseksi tahnaksi esim. sauvasekoittimella. Siirrä tahna pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna 2 - 3 minuuttia sekoitellen.

Lisää kookosmaito ja soijakastike, nyhtökaura, limenlehdet ja mausteet. Anna hautua kannen alla kuplien 30 minuuttia välillä sekoitellen.

Keitä sillä välin jasmiiniriisi.

Tarjoa rendang riisin kanssa ja purista päälle limemehua ja ripottele pinnalle korianteria.