sunnuntai 22. elokuuta 2021

Mitä tehdä tummenneista banaaneista? Tietysti mehevä banaanikakku!

Muutama banaani oli päässyt tummenemaan eikä ruuan laittaminen roskiin tunnu hyvältä ajatukselta. Niinpä pistin Googlen laulamaan ja aloin etsiä pätevän oloista banaanikakun ohjetta. Kakulle oli kaksi kriteeriä: ainesten tuli olla sellaisia, että niitä löytyy kaapista ja kakun on oltava mehevä. Tällainen kakku löytyikin Cebicin keittiö -blogista. Muuten noudattelin ohjetta, mutta kuohukerman korvasin rahkalla ja vanilliinisokerin vaniljasokerilla.

Huom! Kakku näyttää kuvassa ja todellisuudessa tosi tummalta. Se ei silti ole palanut eikä maistu hiukkakaan palaneelta.

Tässä ohje sellaisena kuin minä sen tein. Kakun kerrotaan olevan parasta parin päivän päässä leipomisesta, mutta kyllä se meillä katosi parempiin suihin ihan samana päivänä :-)




2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
2 banaania muussattuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1/2 prk maitorahkaa
150 g oivariinia sulatettuna
2,5 dl vehnäjauhoja
kanelia

Sekoita kaikki aineet isolla lusikalla kulhossa, sekoita joukkoon oman maun mukaan kanelia. Taikina on kuohkeaa ja löysähköä. Voitele ja korppujauhota vuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. 

Kakku tummuu päältä kauniisti, älä säikähdä. Kokeile kypsyyttä tikulla, kypsästä kakusta ei jää taikinaa tikkuun. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Päälle voi siivilöidä tomusokeria, kun kakku on jäähtynyt.

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Harissa-kana-enchiladat

Pitkästä aikaa tuli vastaan niin hyvä resepti, että oli pakko kaivaa kone esiin, jotta tämä ohje jää muistiin. Ohje on alkujaan peräisin Dash of Mandi -sivustolta. Tästä määrästä tulee neljälle hengelle jonkinmoiset annokset, mutta ei olisi pahitteeksi, jos ruokaa olis ollut vähän enemmän. 



Harissa-kastike

1/2 rkl oliiviöljyä

1 yksikyntinen valkosipuli silputtuna

1/2 dl kanalentä

1 rkl harissatahnaa

1 - 1,5 dl tomaattimurskaa

1/2 dl kookoskermaa

puoli chilipalkoa pienittynä (tai chilijauhoa)

kuminaa (meillä ei ollut, joten en laittanu)

1/2 tl smoked paprika -maustetta

suolaa ja pippuria

Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja laita valkosipuli ja chilimurska sinne minuutiksi. Lisää tomaattikastike, kanaliemi, harissa, kookos ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia ilman kantta. Laita sivuun odottamaan.


Enchiladat

6 kpl tortillalettua (ehkä ens kerralla 8 kpl)

1 rkl oliiviöljyä

1/2 dl silputtua sipulia

1 jalapeno (tai pari miedompaa pepperonia, joita me käytimme tän tilalta)

4 dl nyhdettyä kanaa (paistoin kanankoivet, 800g  uunissa ja revin niistä lihat irti)

1 pkt mustia papuja huuhdottuna

vajaa desi tomaattimurskaa

1/2 rkl harissa-tahnaa

0,75 dl kanalientä

2 rkl kookoskermaa

3 rkl pilkottua korianteria

1 tl oreganoa

1 tl kuminaa (ei ollut)

suolaa (huom! Kanaliemessä on jo suolaa suht hyvin)

2 dl juustoraastetta (laitoin cherddarin ja mozzarellan sekoitusta)

korianteria päälle

limeä päälle

(päälle voi laittaa myös esim. avocadoa ja pilkottua punasipulia).


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Joko voitele sopiva vuoka öljyllä tai tee niin kuin mä tein, että laitoin vuoan pohjalle leivinpaperin.

Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla. Lisää sipuli ja jalapeno / pepperoni. Anna pehmentyä n. 3 minuutin ajan (ei haittaa, vaikka olisivat pidempäänkin).

Lisää loput aineet pannulle ja anna kiehua 5 - 6 minuuttia.

Pistä 1,5 desin verran täytettä kunkin tortillaletun sisälle ja kääri rullalle niin, että sauma tulee alaspäin.


Laita rullien päälle harissa-kastike ja siihen päälle juusto.


Paista n. 20 minuuttia. Annosten päälle voi puristaa limeä ja ripotella silputtua korianteria. Ja siihen tosiaan voi sit lisätä kylkeen esim. punasipulia ja avocadoa jne. Joku salaattipetikin vois olla aika jees.