lauantai 7. elokuuta 2010

Broileria ja maalaissalaattia

Ohje on Food clubista, mutta FC:ssa kanan sisään ei laitettu mitään. Me tungettiin kanan sisäänkin yhtä sun toista. Tuli tosi hyvää. Kana oli juuri sopivaa, mutta ihan snadisti lyhempi paistoaika olisi ollut jees sekin. Keräsimme kanasta valuneen liemen pieneen kuppiin ja tuosta kupista sitä oli kiva kaataa kanan päälle lautasella.



1 broileri
4 rkl hunajaa
1 appelsiini
2 munaa
1/2 pakettia pekonia
1 dl mustia papuja
4 tomaattia
150 g kotijuustoa
leipäkrutonkeja
salaatteja
suolaa
valkopippuria
oliiviöljyä
sitruunamehua
yrttejä (basilika, meirami, persilja)
valkosipulia
sitruuna/limelohkoja

Anna mustapapujen liota kylmässä vedessä 8h. Sen jälkeen huuhtele ne ja laita joukkoon liraus öljyä ja keitä miedolla lämmöllä 45 min.

Laita broileri öljyttyyn vuokaan. Pyyhi pinta. Laita rintaan nahan alle suolaa, yrttisilppua ja valkosipulin paloja. Laita kanan sisään sitruunalohkoja ja valkosipulia ja yrtttejä. Tee broilerin koipiin viillot ja hiero niihin yrttisilppua. Hiero kanan pinta suolalla ja valkopippurilla. Laita päälle oliiviöljyä.

Purista appelsiinista mehut kattilaan. Lisää hunaja ja hiukan yrttejä. Lisää suolaa. Anna kuumeta. Valele kana tuolla liemellä. Vuoan pohjalle saa tulla reilusti nestettä.

Laita 175 - 200-asteiseen uuniin suhteellisen ylös n. 1 h 15 minuutiksi. Käännä kanaa välillä ja valele keitinliemellä. Vastusten alla saat tummaa pintaa.

Salaatti:
Paista pekonit ja laita talouspaperin päälle. Paista krutongit.

Pieni tomaatit ja revi salaatit. Laita ne ja huuhdellut mustapavut kulhoon. Ripottele päälle suolaa, oliiviöljyä ja valkopippuria + purista sitruunasta mehua.

Keitä munat ja laita ne kylmään veteen. Pilko kukin muna 4 osaan. Pilko kotijuusto.

Kokoa salaatti kulhoon (laitoin meidän n. A4:n kokoiseen lasiastiaan, joka oli vähän nafti), laita kana keskelle. Kastikkeena voi käyttää kanan lientä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti