sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kinuskikissan poropiirakka

Olen tehnyt pariin otteeseen aiemminkin tätä poropiirakkaa, jonka ohje on napattu Kinuskikissalta. Sen verran muokkasin ohjetta, että korvasin raejuuston ja piparjuuritahnan omena-piparjuurituorejuustolta. Oli hyvää ja sai kehuja vierailta. Valitettavasti unohtui ottaa kuva, mut käykää katsomassa tuolta Kinuskikissan sivuilta, miltä näyttää (eli varsin peruspiirakalta). Tästä riitti aika isoonkin piirakkavuokaan.

Pohja:
2 ¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl mustaleimaemmentalia raasteena (itse käytin Polaria, kun sitä sattui olemaan)
125 g margariinia
½ dl kylmää vettä

Täyte:
1 sipuli
125 g kylmäsavustettua poroa (mulla oli 100 g paketti)
1 ½ dl mietoa kermajuustoa raasteena (esim. Oltermanni)
1/2 pakettia Violan omena-piparjuurituorejuustoa
2 munaa
2 dl kevytkermaa
1 dl persiljasilppua
mustapippuria

Pinnalle:
1 dl mustaleimaemmentalia raasteena

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja juustoraaste. Nypi joukkoon margariini. Lisää nopeasti sekoittaen kylmä vesi. Painele kevyesti voidellun, ison piirasvuoan (halkaisija n. 27 cm) pohjalle. Pistele pohjaa haarukalla. Esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetken aikaa paistinpannulla öljytilkassa. Leikkaa poro pieniksi kuutioiksi. Laita kaikki täytteen ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä tuorejuusto pohjalle. Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele pinnalle mustaleimaemmentalia. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Suojaa foliolla, jos pinta tummuu liikaa.

Koristele halutessasi persiljalla.

Kerro tästä reseptistä kavereille Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti