sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Pastanjauhajien kasvispiirakka

Poikamme vietti jokin aika sitten synttäreitä, ja vaikka jäbä täytti vasta 2 vuotta, juhlia riitti useammalle päivälle. Yksiin näistä pippaloista kokeilin Pastanjauhantaa-blogin Huisin hyvää kasvispiirakkaa. Piirakka oli maukas, mutta seuraavalla kerralla tekisin täytettä enemmän ja pohjasta ohuemman. Näistä aineksista tuli sellainen syvä uunipellillinen joskin täytettä olisi saanut olla hivenen paksummalti.

Pohja:
2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
50 g Valio Meijerivoita sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
1 iso sipuli
2 porkkanaa
pala selleriä
3 eriväristä paprikaa
2 rkl Valio meijerivoita
1 pkt Koskenlaskija Viherpippuri -sulatejuustoa
2 munaa
1 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
1 dl hienonnettua persiljaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut ainekset ja vaivaa kimmoisaksi. Kohota. Kauli taikina uunipannun kokoiseksi ja nosta leivinpaperin päälle uunipannuun. Kohota. Suikaloi kasvikset ja hauduta voissa puolipehmeiksi. Ota pannu levyltä. Lisää kuutioitu juusto ja muut aineet. Levitä pohjalle. Paista 250°C:ssa 15-20 min.

Kerro tästä reseptistä kavereille Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti