keskiviikko 6. elokuuta 2014

Valkosuklaa-mustikkapiirakka ja sitruuna-jogurttimousse

Söin kaverini luona herkullista mustikkapiirakkaa ja pyysin häneltä ohjeen kyseiseen herkkuun. Ohje oli peräisin Koti ja keittiö -lehdestä.

Kuvan mustikkapiirakasta on jätetty pois päällys ja mousse + se on vain puolikkaasta annoksesta tehty. Toimii todella hyvin pelkistettynäkin. Jos tätä ei paista yli, sisus jää ihanan pehmeäksi, miltei löysäksi - ei ole siis sellainen sokerikakkutyyppinen.

Jos kiinnostaa enemmän sellainen mustikkapiirakka, jossa mustikat ovat päällä, myös sellainen löytyy täältä, ks. Ihana mustikkapiirakka.


250 g voita
150 g valkosuklaata
1 dl maitoa
150 g ranskankermaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
yhden sitruunan kuori ja mehu
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
200 g mustikoita

Päällys:
200 g tomusokeria
noin 2 rkl sitruunamehua

Alkuperäisessä ohjeessa piirakka oli koristeltu (eli päällyksen päälle laitettu) suklaatäytteisillä pääsiäisrakeilla ja raastetulla sitruunankuorella. Me heittelimme päälle vaan mustikoita. Tämä ei ehkä ollut ihan top-idea, koska pakastimesta otettuna mustikoista valuu aika paljon nestettä. Toisaalta piirakka on jo itsessään aika makea, että mitään lisänamuja päälle ei välttämättä kaipaa.

Sitruuna-jogurttimousse:
2 dl vispikermaa
2 dl paksua, maustamatonta jogurttia
1–2 rkl tomusokeria
1 dl lemon curd -sitruunatahnaa

Sulata voi ja paloiteltu valkosuklaa paksupohjaisessa kattilassa liedellä hyvin miedolla lämmöllä. Lisää maito ja ranskankerma. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen suklaaseokseen.

Lisää sitruunan raastettu kuori ja mehu, sokeri ja munat yksitellen. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa halkaisijaltaan noin 20 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele vuoan reunat ja leivitä tarvittaessa korppujauhoilla. Valuta taikinaa vuokaan ja ripottele väliin pariin kerrokseen mustikoita. Laita päällimmäiseksi kerrokseksi taikinaa.

Paista torttua uunissa 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä.

Sekoita tomusokeriin sitruunamehua sen verran, että seos on sopivan notkeaa. Levitä tomusokerikuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Koristele kakku välittömästi (pääsiäisrakeilla ja raastetulla sitruunankuorella). Anna jähmettyä.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää jogurtti ja mausta tomusokerilla. Pyöräytä seokseen vielä kevyesti lemon curd -tahna. Tarjoile piirakan kera.

Kerro tästä reseptistä kavereille Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti