lauantai 6. heinäkuuta 2019

Maukas ja terveellinen kaaliwok

Kotivinkistä löytyi kiinnostava resepti, jonka pääraaka-aineena ovat erilaiset kaalit. Testasin, tykästyin, muokkasin hiukan ja tykästyin vielä enemmän. Tässä ohje sellaisena kuin me sen teemme.

Alkuperäisessä wokissa ei ole nuudeleita, mutta ne sopivat kokonaisuuteen hyvin ja tuovat mukaan ruokaisuutta. Pidän nuudeleiden määrän kuitenkin kohtuullisena, jotta alkuperäinen ajatus ei katoaisi. Oheissa kuvassa ei ole vielä mukana nuudeleita.

Ja tuonne joukkoonhan voi livautella mitä vaan stailiin sopivaa. Esim. lehtikaali, kiinankaali, porkkanasuikaleet jne. sopivat komboon mainiosti.



1 pieni parsakaali
1 pieni kukkakaali
300 g keräkaalia
1/2 purjo
1 yksikyntinen valkosipuli
paistamiseen pähkinäöljyä ja seesamiöljyä
1 - 2 kerää vermicelli-riisinuudelia

Kastike
1 limen mehu
2 rkl soijakastiketta
1 rkl raastettua inkivääriä¨
2 rkl sweet chili -kastiketta
1 rkl kalakastiketta

Lisäksi
1 dl suolapähkinöitä
1 dl tuoretta korianteria¨

Paloittele parsa- ja kukkakaali pieniksi nupuiksi. Suikaloi keräkaali ja pilko purjo. Raasta inkivääri ja pilko valkosipuli.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan.

Paista ensin parsa- ja kukkakaalia. Lisää jonkin ajan jälkeen joukkoon keräkaali, purjo ja valkosipuli. Kun nuudeli on keitetty ja valutettu, heitä sekin joukkoon.

Sekoita kastikkeen ainekset ja lorauta wokin sekaan. Lisää suolapähkinät ja korianteri. Sekoittele ja tarkista suola (tarvittaessa lisää suolaa tai kalakastiketta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti