sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Grillatut kanavartaat ja satay-kastike

Olemme viime aikoina grillailleet paljon kalaa, possun sisäfilettä ja kasviksia, mutta nyt alkoi tehdä mieli jotain muuta. Tuoksi muuksi valikoituivat tällä kertaa kanavartaat satay-kastikkeen kera. Tuli erittäin hyviä!

Kanapalat imivät marinadista aika hyvin suolaa itseensä, joten olen vähentänyt soijan ja kalakastikkeen määrää alkuperäisestä tuohon alla olevaan ohjeeseen. Kuvassa on vain osa vartaista.



500 g kanafileitä

Marinadi
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 yksikyntinen valkosipuli
1/2 dl kookosmaitoa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta
1 tl kurkumaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl punaista currytahnaa

Satay-kastike
2 dl kookosmaitoa
2 rkl punaista currytahnaa
1,5 dl karkeaa maapähkinälevitettä
1/2 dl ruokosokeria
1 rkl tamarindikastiketta
1 rkl kalakastiketta
1 dl rouhittuja suolapähkinöitä (huuhtaisin hiukan, kun olivat kovin suolaisia)


Leikkaa kanafileet palasiksi (noin puolen hiivapaketin kokoisiksi).

Sekoita marinadin aineet kulhossa ja sekoita lihapalat joukkoon. Kääntele niin, että marinadia on kaikissa lihoissa. Anna marinoitua pari tuntia.

Satay-kastike: Kuumenna kookosmaitokattilassa, mutta älä päästä kiehumaan. Lisää muut aineet kuumaan kookosmaitoon. Sekoita ja hauduta muutama minuutti. Sekoita kastike uudelleen tasaiseksi.

Pyyhi lihoista ylimääräinen marinadi pois ja pujota ne vartaisiin. Voitele lihat kevyesti öljyllä ja grillaa kypsiksi.

Tarjoa satay-kastikkeen kanssa.

ps. Meidän grillimenuumme kuului näiden lisäksi minitomaatti-halloumivartaita, grillattua kesäkurpitsaa, parsaa ja parikaa sekä grillissä paistettua leipää kera raita-kastikkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti