Ihanan pehmeän kuohkea drinkki. Sopii jälkiruuaksi. Ajatus valkuaisista drinkissä saattaa kuulostaa etovalta, mutta etovaa on tosiaan vain ajatus. Ei maistu liikaa munalta, vaan hyvältä.
Ohje kahdelle/kolmelle:
4 dl vaniljajäätelöä
8 cl Limoncello-likööriä
2 munanvalkuaista
1 dl maitoa
Laita ainekset tehosekoittimeen ja anna pyöriä muutama minuutti, jotta tulee kuokeaa.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Grillatut kasvikset
Nämä sopivat mukavaksi vaihteluksi esim. grilli-iltaan. Paprikoista tuli oikein hyviä tällä tavalla tehtynä - niitä voisi kokeilla joskus ihan muutenkin lisäkkeenä. Ohje on Jamie Oliverilta, mutta tein hiukan muutoksia. Alkuperäinen ohje tässä
4 paprikaa (eri värisiä)
2 kesäkurpitsaa
1 fenkoli
1 munakoiso
3 sipulia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
valkoviinietikkaa
valkosipulia
Laita paprikat grilliin ja anna mustua. Kun ovat mustia, laita kulhoon ja kelmu/kansi päälle ja anna jäähtyä. Kun ovat hiukan jäähtyneet, rapsuta kuori pois. Älä tee tätä veden alla, jotta maut eivät haihdu. Poista kannat ja siemenet ja tee sopivia (ei liian pieniä) palasia.
Pilko kesäkurpitsa pitkittäissuuntaan n. puolen sentin paksuisiksi levyiksi. Tee sama munakoisolle ja fenkolille (fenkoli niin ohuiksi siivuiksi kuin mahdollista). Lohko sipulit. Mausta nämä suolalla ja pippurilla ja öljyllä ja grillaa käännellen. Jätä hyvin al denteksi.
Silppua vajaat puoli nippua basilikaa ja laita kuppiin. Lorauta päälle 8 rkl oliiviöljyä, pari rkl viinietikkaa ja murskattu valkosipuli. Mausta ja sekoita.
Kaada kastike kasvisten joukkoon. Lisää sekaan loput basilikanlehdet. Anna makkuuntua.

Tunnisteet:
Kasvisruuat,
Lisäkkeet
torstai 22. heinäkuuta 2010
Jamie Oliverin lihapullat
Tämä ihanan yrttinen lihapullaruoka on koko meidän perheen suosikki. Alkuperäinen ohje on täällä. Tarkkailen itse tämän ruoan kanssa sitä, ettei lihapullista tule liian kuivia. Laitan voileipäkeksejä taikinaan hiukan vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, ja jos taikina yhä tuntuu kovin kuivalta, lorautan sekaan hiukan maustamatonta jugurttia.
3-4 vartta tuoretta rosmariinia
12 voileipäkeksiä (tai vähän vähemmän?)
2 kukkurallista tl Dijon-sinappia
400 - 500 g nauta-sikajauhelihaa
1 kukkurallinen rkl kuivattua oreganoa
1-2 munaa
suolaa (saa laittaa ihan reippaasti)
mustapippuria (saa laittaa ihan reippaasti)
Kastike:
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1/2 chilipalkoa
800 g tomaattimurskaa (laita vaan, enemmänkin voi laittaa)
2 rkl balsamicoa
250 g spaghettia
parmesania
Irrota rosmariinilehdet varsista ja pilko ihan hienoksi. Murskaa voileipäkeksit muruiksi. Sekoita voileipäkeksit, sinappi, jauheliha, rosmariini ja oregano. Lisää joukkoon muna ja suola ja pippuri
Sekoita käsin.
Jaa taikina 4 osaan. Sen jälkeen jaa jokainen osa 5-6 palaan, joista pyörittele lihapulla.
Laita pullat jääkaappiin.
Irrota basilikan lehdet. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Viipaloi chili.
Pistä kattilallinen vettä kiehumaan.
Laita pannu kuumenemaan. Laita pannulle oliiviöljyä. Paista sipulia siinä n. 7 min. Lisää valkosipuli ja chili. Paista minuutin verran. Lisää basilika. Lisää tomaattimurska ja balsamico. Anna kiehahtaa, mausta.
Paista lihapullat toisella pannulla, n. 10 min.
Keitä pasta ja kaada siitä pois melkein kaikki vesi. Jemmaa vähän keitinvettä vaikka lasiin. Laita pasta takaisin kattilaan. Laita joukkoon 1/3 tomaattikastikkeesta. Jatka keitinvedellä, jos tuntuu kuivalta.
Laita lihapullat tomaattikastikkeeseen. Tee annokset, päälle parmesania ja basilikan lehtiä.

Liha
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Jauheliha-spaghettivuoka
Jostain lehdestä 100 vuotta sitten napattu ohje. Tällaisenaan aika miedolta maistuva - chiliä ym. makutuotteita voi lisätä, jos haluaa maistuvampaa. Taaperollemme kelpasi hyvin tällaisenaan, me aikuiset nakkelimme annostemme päälle suolakurkkuja ja fetaa. Arkiruokana kuitenkin oikein toimiva.
300 g rakettispaghettia
Jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
1,5 sipulia
öljyä
500 g tomaattimurskaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl chilijauhetta
suolaa
1/2 lihaliemikuutiota
loraus soijakastiketta
Juustokastike:
2 rkl oivariinia
4 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl muskottia
2 dl juustoraastetta
Keitä pasta suolavedessä n. 6 - 7 min. Valuta ja lorauta sekaan vielä vähän öljyä.
Ruskista sipuli ja jauheliha. Laita sekaan tomaattimurska ja mausteet. Anna hautua 5 min.
Sulata juustokastiketta varten rasva. Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta ne rasvassa. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää kylmä maito koko ajan sekoittaen.Siirrä kattila uudelleen levylle ja anna kiehua hiljalleen n 5min. Mausta. Lisää juustoraaste.
Voitele vuoka. Laita päällekkäin kerroksia jauhelihaa ja spaghettia. Päällimmäiseksi spaghettia. Kaada juustokastike vuokaan.
200 astetta n. 30 - 40 min.

tiistai 18. toukokuuta 2010
Tsatsiki
2 dl turkkilaista jugurttia
1,5 dl raastettua kurkkua
1/2 yksikyntistä valkosipulia
loraus sitruunamehua
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi, mausta se suolalla ja pistä siivilään valumaan.
Sekoita jugurtti kulhossa ja lisää joukkoon pieneksi silputtu valkosipuli, sitruunamehu ja suola. Kun kurkut ovat valuneet tarpeeksi, purista raastemöykystä ylimääräinen vesi pois ja sekoita jugurttiin. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Kastikkeen olisi hyvä antaa makkuuntua kaapissa ennen tarjoilua - tällöin maku vahvistuu. On parhaimmillaan seuraavana päivänä.

maanantai 17. toukokuuta 2010
Parsa-savukalasalaatti
Food Clubista napattu ohje. Tuli hyvää. Tosin aika pitkälti kokonaisuus oli osiensa summa. Sopii esim. grilli-iltaan lisukesalaatiksi tai alkupalaksi.
1 savusiika
4 vihreää parsaa (voi laittaa enemmänkin)
1 punasipuli
5 puikulaperunaa
10 vihreää papua
rucolaa
Kastike:
2 rkl Dijon-sinappia
2/3 yksikyntistä valkosipulia
6 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
valkopippuria
suolaa
Ryöppää papuja 2 min suolavedessä. Kuori parsa ja ryöppää sitäkin muutama min. Jäähdytä molemmat kylmän veden alla.
Ota kalasta paloja: kala selkäpuolelta pitkällä viillolla auki, nahka pois, keskikohtaan rako ja siitä nostellaan kalapalat.
Leikkaa keitetyistä perunoista viipaleita. Leikkaa punasipuli paloiksi.
Kastike: sekoita Dijon-sinappi ja valkosipulihakkelus. Lisää liruna oliiviöljy. Lisää sitruunamehu, valkopippuri ja suola. Sekoita salaatti ja salaattikastike. Päälle savukalaa ja rucolaa.
Vinkki! Aina ei tarvitse ostaa siikaa kaupasta. Esimerkiksi keväällä sitä voi kalastaa madolla mereltä ja paikat ovat aivan lähellä kaikkia. Katso siian onginta keväällä artikkeli!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Peruscurry
Hyvää perusruokaa, jota on helppo varioida omien makumieltymysten mukaiseksi.
pari rkl currytahnaa (punainen curry)
1 tl seesamöljyä
1 rkl pähkinäöljyä
1 prk kookosmaitoa (Rainbow-kookosmaito on tosi hyvää tässä, mutta toki muutkin käyvät)
kanaa
kirsikkatomaatteja
korianteria
chiliä
kalakastiketta
loraus manis ketjup -kastiketta
Paista currytahnaa ja pilkottua chiliä hetki kuumalla pannulla öljyseoksessa. Lisää pilkotut kanat ja pyöräytä muutaman kerran. Lisää kookosmaito. Mausta kalakastikkeella ja manis ketjup -kastikkeella. Lopuksi kirsikkatomaatit ja korianteri.

Etnistä tyyliä,
Kana
Suklaabrownie
Food clubin taattua laatua eli tosi hyvä
150 g tummaa suklaata
150 g voita
1,6 dl sokeria
2,5 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
75 g hasselpähkinää (osa voi olla saksanpähkinääkin)
Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon jatkuvasti vatkaten.
Rouhi pähkinät. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää vaahtoon suklaa ja vehnäjauhot + leivinjauhe. Lisää pähkinät.
Paista 180 asteessa n. 15 min. (Älä pidä ainakaan kauempaa kuin 20 min. Seos jähmettyy jäähtyessään).
Päälle tomusokeria ja toffeejätskiä.

Jälkiruuat
Lakka-valkosuklaamoussekakku
Vadelma-suklaamoussekakun variaatio. Oli suositeltavan hyvä. Tein pienempään irtopohjavuokaan ja riitti hyvin 6:lle.
Pohja:
180 g Safari-suklaakeksejä
60 g voita
Täyte
1 dl kuohukermaa
1 dl vaniljacremeä
200 g valkosuklaata
3 liivatelehteä
125 g maitoa
2 dl itse tehtyä lakkahilloa tai 2 dl lakkoja + sokeria
Päälle:
Valkosuklaa- ja maitosuklaarouhetta
Lakkoja
Jauha keksit pieniksi muruiksi (tämä tärkeää) ja lisää joukkoon pehmeä voi. Sekoita hyvin. Kaada seos irtopohjavuokaan, jonka pohjalle on laitettu leivinpaperi. Anna kovettua.
Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Rouhi suklaat.
Kuumenna maito. Lisää lakat, anna kuumentua, älä keitä. Lisää joukkoon sulatetut liivatteet.
Kaada lakkamaito rouhitun suklaan sekaan siivilän läpi.
Vaahdota kerma. Lisää kermavaahto 2 erässä suklaan joukkoon. Sekoita varovasti. Laita mousse vuokaan, tärisytä. Laita pakkasen kautta jääkaappiin hyytymään.
Päälle tuoreita lakkoja tai suklaarouhetta.

maanantai 26. huhtikuuta 2010
Katkarapuwok
Tämä on yksi suosikkiruuistani. Ja vieläpä varsin nopea valmistaa. Tässä on olennaista se, että ei paista aineita lötköiksi eikä katkarapuja kuiviksi. Lisäksi on tärkeää saada sopivan suolainen maku kalakastikkeella. Ankeahkon kuvan ei pidä antaa hämätä.
1 yksikyntinen valkosipuli
muutama kevätsipuli
puoli purkkia bambunversoja
1 suippopaprika
1/3 kiinankaalia (lehtiosaa)
puoli pussia katkarapuja
5 kirsikkatomaattia
1 kerä chilinuudelia
1 dl sweet chili -kastiketta
1 rkl sambal oelek -kastiketta
2 rkl kalakastiketta
(tarvittaessa suolaa)
Taita nuudelikerä puoleksi ja keitä 3 min. Valuta.
Laita pienitty valkosipuli pannulle öljyyn. Lisää pilkotut kevätsipuli, paprika, kiinankaali ja bambunversot. Pyörittele hetki. Lisää sweet chili ja sambal oelek.
Lisää tomaatit, lisää nuudelit, lisää katkaravut. Pyöräytä. Mausta kalakastikkeella.

Kala
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)