torstai 16. joulukuuta 2010

Fish & Chips A La Vataja

Ystävämme, kokenut erämies J. Vataja antoi meille tämän ohjeen. Teemme tällä kertaa poikkeuksen eli julkaisemme ohjeen jo ennen kuin olemme testanneet sitä itse. Näin siksi, että emme tiedä, milloin saamme seuraavan kerran ahventa käsiimme ja toisaalta olemme aiemmin syöneet tämän herran valmistamia herkkuja ja tiedämme, ettei hän antaisi meille huonoa ohjetta. Ruokakuvan saatte heti, kun pääsemme kokkailemaan tätä itse. Kuvassa ihan kiva keko ahvenfileitä :)


4 hengelle
600 g ahvenfilettä (150 g / hlö)
2 kananmunaa
leipäraastetta
pieni pala parmesan juustoa
hienokiteistä merisuolaa
valkopippuria myllystä
2dl oliiviöljyä

Jauha kuivunutta /kuivatettua vaaleaa leipää jauhoksi. Raasta parmesan joukkoon.

Mausta ahvenfileet hienokiteisellä merisuolalla sekä valkopippurilla myllystä .

Pyörittele fileet vatkatussa kananmunassa ja leivitä fileet leipäjauho-parmesan raasteessa.

Paista runsaassa hyvälaatuisessa oliiviöljyssä kullankeltaiseksi ja valuta ylimääräinen rasva pois talouspaperin päällä. Fileiden tulisi olla rapeita.

Kotitekoiset ranskalaiset:
4 rosamunda-perunaa
oliiviöljyä
gourmet-suolaa
valkopippuria myllystä

Leikkaa perunoista paksuja sormen kokoisia suikaleita

Liota perunasuikaleita kylmässä vedessä n. 5 minuuttia

Kuivaa perunat hyvin

Laita leivinpaperi uunipellille ja levitä paperille n. 1/2 dl oliiviöljyä sekä ripottele paperille gourmet suolaa ja tuoretta valkopippuria myllystä. levittele perunasuikaleet pellille ja pirskota perunoiden päällekin 1/2 dl oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Paista uunissa n.170 astetta n.35 min

Lisäkkeeksi: Caesar-kastike
2 dl majoneesia
1 dl smetanaa
3 anjovisfilettä
pieni valkosipulin kynsi
2 rkl parmesanjuustoa
1/2 sitruunan mehu
valkopippuria
suolaa

Sekoita majoneesi ja smetana. Murskaa joukkoon anjovisfileet ja pieneksi pilkottu pieni valkosipulinkynsi.

Sekoita joukkoon 2 ruokalusikallista itse jauhettua parmesanjuustoa

Purista joukkoon ½:n sitruunan mehu. Lisää hiukan valkopippuria myllystä ja ripaus suolaa.

Huom. Voit pirskottaa annoksen päälle hieman valkoista balsamicoa.
Kerro tästä reseptistä kavereille Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti