tiistai 3. kesäkuuta 2014

Raparperi-kermaviilipiirakka

Tämä kermaviiliä sisältävä raparperipiirakka on ihanan mehukas. Siihen tulee reilusti raparperia, mutta maku ei ole lainkaan väkevä. Piirakan perusrunko on Kotikokki.net-palvelusta, mutta täytteessä hyödynsin Valion piirakan ohjetta ja lisäsin mukaan mansikoita.


Pohja:
150 g Oivariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
6 - 7 dl raparperipaloja
1/2 dl sokeria
3 dl listittyjä mansikoita
1 tlk kermaviiliä
1 muna
tilkka vaniljacremeä
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot keskenään ja lisää taikinaan. Laita jääkaappiin kohmettumaan (vuokaan levittäminen on näin helpompaa).

Laita raparperipalat ja sokeri kattilaan ja keitä niistä sakea hilloke. Jos kokonaisuus vaikuttaa kuivalta, lisää joukkoon tilkka vettä. Tuoreet alkukesän raparperit eivät tarvitse lisävettä. Anna hillokkeen jäähtyä.

Vatkaa loput täytteen aineet sekaisin keskenään.

Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle raparperihilloke ja sen päälle kermaviiliseos. Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

Tarjoile esim. vaniljacremen kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti