Ystäväni ja naapurini vinkkasi minulle tästä ohjeesta. Kokeilin ja ihastuin. Makujen kanssa ei pidä arkailla, koska pastaan sekoitettuna maut kuitenkin tasaantuvat. Ohje on simppeli ja nopea tehdä - sopii hetkiin, jolloin pitää sovittaa yhteen kiireiset aikataulut ja toiveet saada maistuvaa ruokaa.
300 g pappardelle-pastaa eli leveää nauhapastaa. Muutkin toki käyvät.
1 ruukku basilikaa
1 dl öljyä
5 rkl parmesanjuustoa
1 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
1 yksikyntinen valkosipuli (vähemmän, jos ei ole hulluna valkosipuliin, kuten me)
suolaa
mustapippuria
4 kpl aurinkokuivattua tomaattia
Ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi soosiksi ja keitetyn pastan sekaan. Älä keitä pastaa liian kauan.
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Vihreä lisäkesalaatti
Ruuan kylkeen on kiva saada jotain vihannespitoista ja raikasta. Tämä vihreä salaatti on simppeli, mutta kastikkeensa ansiosta maukas. Kuvan salaatissa ei ole herneitä, mutta ne kyllä sopivat salaattiin tosi hyvin.
Kokonaisuudesta voi tulla helposti liiankin kipakka (kastikkeen suola + viinietikka), joten kannattaa annostella em. aineita varovasti. Ja kuten tuossa myöhemmin ehdotan, kipakkuutta voisi loiventaa ripaus sokeria.
1 keräsalaatti
1 rucola
1 paketti litteitä sokeriherneitä
muutama kevätsipuli
suolaa
mustapippuria
Kastike:
1 rkl viinietikkaa
2-3 rkl oliiviöljyä
1 tl sinappia (Dijon käy hyvin, mutta tavallinenkin)
1/2 rkl hienonnettua persiljaa
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1/2 yksikyntinen valkosipuli
(ripaus sokeria?)
Sekoita kastikkeen ainekset. Lisää oliiviöljy lopuksi ohuena nauhana samalla sekoittaen. Laita kastikepurkin päälle kansi ja laita makkuuntumaan jääkaappiin.
Revi salaatti ja rucola kulhoon (jos haluat, jätä muutama rucolanlehti päälle koristeeksi). Jos peset salaatin, laita se pyyhkeen sisään jääkaappiin kuivumaan. Rucolaa ei tarvitse pestä.
Huuhtele sokeriherneet ja paista ne öljyssä. Ripottele päälle suolaa ja anna jäähtyä.
Pilko kevätsipuli. Sekoita salaatin ainekset. Rouhi päälle mustapippuria ja hiukan suolaa.
Kaada kastike salaatin päälle ja kääntele hiukan. Salaatin päälle voit laittaa rucolanlehtiä ja vaikkapa paahdettuja pinjansiemeniä.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Dominojuustokakku
Tämä on herkullinen juustokakku, jonka jujuina ovat kondensoitu maito ja Domino-keksit. Kakku on aika makea ja tuhtia tavaraa - joitakin se voi haitata, meitä ei. Kokonaisuutta voi keventää laittamalla päälle tuoreita marjoja. Näin teki ystävättäreni, jolta reseptin alun perin sain.
Pohja:
vajaat 2 pötköä dominokeksejä (n. 5 dl)
n. 4 rkl sulatettua voita
Täyte:
3 pkt tuorejuustoa (yht. n. 600 g)
397 g kondensoitua maitoa (sokeroitua)
0,25 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 rkl limemehua
1 tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria)
10 dominokeksiä (2/3 pötköä)
Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla tai käytä silikonista irtopohjavuokaa.
Murskaa dominokeksit, mielellään monitoimikoneella. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Paista pohjaa uunissa 10 minuuttia. Nosta uunin lämpötila pohjan paistamisen jälkeen 175 asteeseen ja laita halutessasi uunin pohjalle, ritilän alle, pelti johon mahdollisesti vuoasta tippuva ylimääräinen neste valuu.
Valmista täyte. Vatkaa tuorejuusto kermaiseksi vaahdoksi (creamy) ja lisää joukkoon kondensoitu maito nopeasti sekoittaen. Lisää sokerin joukkoon vehnäjauhot ja lisää ne tuorejuuston sekaan nopeasti vatkaten.
Lisää munat yksi kerrallaan ja laita viimeisen munan mukana vaniljauute ja limemehu. Älä taaskaan sekoita liikaa.
Murenna dominot isohkoiksi palasiksi ja sekoita varovasti täytteen joukkoon.
Kaada taikina varovasti pohjan päälle (ettei mene sekaisin pohjan kanssa) ja laita uuniin paistumaan 45 - 50 minuutin ajaksi. Keskiosa saa jäädä hieman "hyllyväksi". Kakku voi myös nousta erikoisen näköisesti, mutta tasoittuu kyllä perinteisen juustokakun tapaan reunoiltaan vähän korkeammaksi.
Laita jäähtynyt kakku jääkaappiin ja anna kylmentyä mieluiten useita tunteja, sillä kakku on parhaimmillaan täysin kylmänä. Kakkupalan päälle voi tarjoillessa laittaa esim. vadelmahilloa tai siirappia.
Tunnisteet:
Jälkiruuat
lauantai 2. lokakuuta 2010
Hunajateriyakilohi
Iski lohihimo, ja päätimme tehdä teriyakimaustettua lohta. Kylkeen keittelimme vihanneksia ja aina yhtä maittavaa tsatsikia.
Kasvikset:
3 kpl porkkanaa
1/2 kukkakaalia
10 kpl ruusukaalia
1 kasvisliemikuutio
Keitä kasvikset liemikuutiolla maustetussa vedessä al denteksi.
Kala:
2 x 150 g lohipalaa
1/2 dl hunajateriyakikastiketta
suolaa
Lämmitä pannu keskilämpöiseksi. Ei liian kuumaksi, jottei makea teryakikastike pala pohjaan heti. Laita puolet teryakikastikkeesta pannuun ja kala lihapuoli alaspäin perään. Nosta hellan lämpötilaa. Odota, kunnes kalan lihapuoli on paistunut.
Siinä vaiheessa, kun teryakikastike alkaa vaikuttaa siltä, että se alkaa palaa, käännä kala toisinpäin. Käännä hellan lämpötila pienemmälle. Lorauta kalan päälle vähän teriyakikastiketta. Odota, että kala alkaa kypsyä. Kun kalan keskiosa on vaalentunut, kala on kypsää.
Fileen voi nostaa lihapuoli lautasta vasten ja kääriä sen jälkeen nahan pois. Nahkapuolelle voi ripotella hiukan suolaa. Toinen vaihtoehto on, että kalan laittaa lautaselle nahkapuoli alaspäin. Tällöinkin päälle voi ripsiä vähän suolaa.

Kala
perjantai 1. lokakuuta 2010
Vihannes-lohipasta
Tätä ruokaa teimme kaapista löytyneistä ruuanlopuista. Lopputuloksesta tuli sen verran maittava, että ohje piti kirjata muistiin. Plussaa siitä, että pasta oli kokonaisuutena mehevä vs. kuiva köntti.
6 dl pastaa
Creme Bonjour -purkki, sipulinmakuinen
10 kpl valmiiksi keitettyä ruusukaalia
1/3 kukkakaalia nuppuina
150 g lohta
1 sipuli
1/2 yksikyntistä valkosipulia
kourallinen sinihomejuustorakeita
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
oliiviöljyä
Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Keitä ruusukaalit ja kukkakaalit al denteksi.
Kuullota pilkotut sipulit ja valkosipuli oliiviöljyssä. Lisää ruusukaalit ja kukkakaalit ja Creme bonjour ja mausteet. Anna muhia pari minuttia eli kunnes kastike kuplii muutaman kerran.
Kaada pastat joukkoon. Keitinvettä saa jäädä hiukan mukaan pastan joukkoon eli ei tarvitse valuttaa kuivaksi. Sekoita.
Lisää joukkoon siivutettu lohi. Sekoita lohi muun pastan joukkoon. Lisää sekaan sinihomejuustorakeet. Sekoita ja laita kansi päälle. Anna hautua sen aikaa, että juusto sulaa. Samaan aikaan lohi on kypsynyt eli sen liha on vaalentunut.

Omenahyvä
Tätä herkkua saimme ensimmäistä kertaa kavereidemme luona ollessamme. Omenahyvä on aina ihanaa ja nyt vieläpä ajankohtaista! Vaniljacreme tai -kastike on olennainen osa kokonaisuutta. On tärkeää, että omenat saavat kypsyä uunissa riittävän pitkään. Tämä näyttää vähän jauhelihakastikkeelta (!), mutta onneksi maku on jotain ihan muuta.
4 omenaa
50 g margariinia tai voita
1,5 dl (pika-)kaurahiutaleita
0,75 dl sokeria
0,5 dl mantelirouhetta
1 tl kanelia
puoli purkkia vaniljacremeä tai vaniljakastiketta
Kuori omenat ja leikkaa ne lohkoiksi. Ei miksikään kauhean isoiksi ja paksuiksi, muttei ihan piperrykseksikään. Lado omenat voideltuun uunivuokaan.
Sulata voi paistinpannussa. Sekoita siihen sokeri, kaurahiutaleet, mantelirouhe ja kaneli. Pyörittele jonkin aikaa.
Levitä seos omenoiden päälle. Kypsenn 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Kokeile, että omenat ovat kypsiä. Jos pinta alkaa tummua liikaa, heitä päälle foliota.

torstai 23. syyskuuta 2010
Pavlova
Jos tekee creme bruleeta tai moussea, tarvitaan keltuaisia, mikä tarkoittaa, että toiseen kippoon jää kasa valkuaisia. Ja mitäpä muuta niistä voisi tehdä kuin marenkikakkua! Alkuperäinen ohje on peräisin Maku-lehden nettisivuilta, mutta täytteeksi pistin vähän eri juttuja kuin Maku-lehdessä oli. Herkkua on.
4 valkuaista
2,5 dl sokeria
1 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl vaniljasokeria
2/3 rkl maissitärkkelystä
Täyte:
1,25 dl vaniljacremeä
1 rkl vaniljakreemijauhetta (ei välttämätön)
15 viinirypälettä
2 luumua
Pane uuni kuumenemaan 100 asteeseen.
Vatkaa valkuaiset ja sokeri hyvin jähmeäksi vaahdoksi. Lisää loput aineet ja vatkaa seosta vielä muutamia minuutteja, jotta se sitkeytyy uudelleen.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja sivele paperille halkaisijaltaan n. 15 sentin ympyrä. Kaada noin puolet marenkimassasta pellille ja levitä seos ympyrään. Pyrsota loput massasta ruusukkeiksi kiekon reunoille. Kuivata marenkia uunissa 2 tuntia. Marengin tulee olla pinnalta kuiva, mutta sisältä pehmeä kuin vaahtokarkki.
Vatkaa kerma (ja kreemijauhe) vaahdoksi ja levitä marenkipohjalle. Paloittele päälle hedelmiä. Tarjoile mahdollisimman pian.
Santsikierros kommentoi: ohjeessa sanottiin, että tästä tulisi 10 palaa. Kyllä me vetäistiin tämä miehen kans huiviin ihan kaksistaan...
Santsikierros kommentoi: ohjeessa sanottiin, että tästä tulisi 10 palaa. Kyllä me vetäistiin tämä miehen kans huiviin ihan kaksistaan...
Tunnisteet:
Jälkiruuat
tiistai 14. syyskuuta 2010
Mustikkaleivokset
Päätin kokeilla erästä pitkään (eli vuosia) kansiossa odotellutta reseptiä. Lopputulos oli vain tasoa ok, mutta siinä määrin inspiroiva, että halusin kirjata reseptin muistiin. Fakta on se, että näistä ei ihan ilman mallailua tule kovin hyvän näköisiä.
Laitan tähän alkuun sen reseptin, jolla tuli ok lopputulos ja lopussa on parannusehdotukset. Ok-tasoa tällä ohjeella tuli ennen kaikkea siksi, että mikään ainesosa ei ole kovin voimakkaan makuista = laimea lopputulos.
n. 12 kpl
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl tomusokeria
125 g voita
3 rkl vettä
Täyte:
2 dl rahkaa
1 dl kermaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Päälle:
1/2 l mustikoita
hyytelösokeria
Sekoita pehmeän voin joukkoon kuivat ainekset, viimeiseksi kylmä vesi. Laita taikina viileään.
Valmista täyte. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää rahka ja sokerit.
Painele taikina leivosvuokien pohjalle ja reunoille. Itse käytin muffinssipeltiä ja niissä koloissa vielä paperisia leivosvuokia. Suosittelen. Tein yhden koeleivoksen ilman paperivuokaa eikä irronnut millään. Lisää päälle rahkatäyte.
Paista 200 asteessa n. 20 min.
Asettele mustikat jäähtyneiden piirakoiden päälle. Valmista hyytelösokeri pakkauksen ohjeen mukaan ja levitä se mustikoiden päälle. Kantsii tehdä hyytelö mehuun eikä veteen.
Ja sitten ne huomiot:
Pohjana voisi kokeilla valmista murotaikinaa. Se on jotenkin mukavan makea.
Rahkatäyte on maultaan varsin mieto. Voisi kokeilla jotain vaniljacremen ja -kreemin seosta?
Päälle voisi mustikoiden sijaan kokeilla vaikka vadelmia, jotka ovat voimakkaamman makuisia kuin mustikat.

Paistettu riisi kanalla
Kiinalaisessa ravintolassa tulee usein syötyä paistettua munariisiä ja se on hyvin tehtynä todella maukasta. Päätettiin kokeilla tätä ruokaa kotioloissakin. Resepti on netistä ja thai-sivuilta. Tämä maistuukin selvästi enemmän thai-ruualta kuin kiinalaiselta. Hyvää tuli. Varo, ettei tule liian suolaista. Reseptiä on varioitu, mutta lähinnä vain ainesosien määrän suhteen ja siinäkin hyvin vähän. Tästä voi tietty tehdä katkarapuversionkin jne.
Jos pääruokana, tästä määrästä syö kaksi.
4 dl keitettyä riisiä, mielellään useamman päivän vanhaa
1 dl paistettua kanaa tai kalkkunaa (pieniä paloja)
1/4 dl kanalientä (älä laita liikaa, ettei tule liian suolaista)
1 yksikyntinen valkosipuli
1 punainen chili
2 rkl kalakastiketta
3 rkl öljyä (ei oliivi-)
1/2 dl jäisiä herneitä
1 muna
3 kevätsipulia
1/2 dl basilikaa tai korianteria
Käytä vanhaa riisiä. Jos käytät uutta, anna sen kuivua muutama tunti jääkaapissa.
Sirota riisin päälle 1 rkl öljyä. Möyhi sormin ja murra paakut. Laita 2 rkl öljyä pannulle keskilämmölle. Lisää valkosipuli ja pilkottu chili. Paista 30 sek - 1min.
Lisä pannulle kana ja hiukan kanalientä. Anna kanan lämmetä, jos se on kylmää (tai jos raakaa, kypsyä). Lisää kanalientä, jos kokonaisuus uhkaa kuivua.
Ota ainekset pois pannulta ja riko tilalle muna. Sekoittele munaa pannulla. Kun muna on kypsää, lisää riisi ja kalakastike + kanat. Älä lisää enää nestettä, jos ei ole pakko.
Lissää jäiset herneet ja paista vielä 2 - 3 min.
Maista suola. Jos ei tarpeeksi, lisää kalakastiketta. Jos tuli liian suolaista, lisää 1 rkl limemehua.
Lisää viipaloitu kevätsipuli ja basilika/korianteri. Valmista tuli.

Etnistä tyyliä,
Kana
Panzanella-salaatti
Olen usein törmännyt panzanella-salaattiohjeisiin ja joka kerta ajatellut, että tätä pitää joskus kokeilla. Nyt päätin muuttaa aikomuksen todeksi ja testata, miltä italialainen leipäsalaatti maistuu. Ja hyvältähän se maistui. Itse en pidä tätä pääruokasalaattina, vaan enemmänkin lisukkeena tai alkuruokana, jonka kyljessä on itse tehtyä leipää. Ohje on netistä Foodnetwork-sivulta, mutta taasen hiukan varioituna.
Salaatti:
3 rkl oliiviöljyä
5 kuivahtanutta paahtoleipäviipaletta tai vastaava määrä muuta vaaleahkoa leipää
1 tl suolaa
2 tomaattia
1 kurkku
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1/2 punasipulia
20 basilikanlehteä
3 rkl pieniä kapriksia
2 kevätsipulia
Kastike:
1 tl murskattua valkosipulia
1 tl Dijon-sinappia
3 rkl valkoviinietikkaa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
Leikkaa leivistä reunat pois ja kuutioi 2 x 2 cm paloiksi. Kuumenna pannulla öljyä ja laita leivät pannulle ja ripottele suolaa päälle (älä laita liikaa...). Anna ruskistua miedohkolla lämmöllä n. 10 min eli kunnes vähän ruskistuvat.
Sekoita kastikeainekset.
Pilko tomaatit ja poista niistä liika neste (esim. ottamalla siemenet pois). Kuori kurkku, poista siitä siemenet ja leikkaa paloiksi. Pilko paprikat ja punasipulit. Pienennä basilikanlehtiä hiukan. Huuhtele kaprikset ja valuta. Sekoita salaatti, leivät ja kastike. Anna vaikuttua n. 1/2 h (ei pakko).
Huom! Kastikkeessa on aika paljon nestettä, joten salaatissa itsessään ei tarvitse olla.
Älä anna salaatin seistä liian kauaa, jotta leivät eivät vety. Toki osan leivistä voi ripotella päälle vasta hiukan ennen tarjoiluakin.

Alkuruuat,
Kasvisruuat,
Lisäkkeet,
Salaatit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)