keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Raparperipiirakka

Tämä ohje on Food Club -ohjelmasta. Alla on hiukan muokattu versio ohjeesta, lähinnä määrien suhteen. Sanoisin, että vallan mainio piirakka, vaikka ei niin ihmeelliseltä näytäkään tässä kuvassa.

Murotaikina
180 g voita
1,5 dl tomusokeria
1 muna
1/2 dl mantelijauhoa
4 dl vehnäjauhoa (tai enemmän, jos ei ole tarpeeksi kuivaa)

Laita kädenlämpöinen voi kulhoon (varo, ettei voi sula liikaa) ja lisää joukkoon tomusokeri. Sekoita käsin. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita varovasti. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot ja mantelijauhot. Kaada joukkoon. Ei saa vaivata liikaa, jotta ei tule sitkoa. Saa myös olla aika kuivaa.

Laita taikina jääkaappiin n. 20 minuutiksi. Levitä taikina vuokaan (itse käytin 30 cm halkaisijan piirakkavuokaa). Kanttaa reunat. Laita lepäämään jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte (tässä 1,5 kertaiset mitat alkuperäiseen verrattuna. Nämä vähintään!)
120 g voita
1,5 dl tomusokeria
1,5 dl mantelijauhoa
3 rkl vehnäjauhoa
3 munaa
raparperia (laitoin 4 dl:n pussillisen)

Laita huoneenlämpöinen voi tehosekoitinkulhoon. Laita sekaan tomusokeri, mantelijauhe ja vehnäjauho. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää nuolijalla pari munaa.

Laita täyte piirakan päälle. Ripottele sen päälle sulatetut ja valutetut raparperit ja paina niitä ihan hiukkasen. Ripottele päälle sokeria.

175 astetta, noin 30 minuuttia. Ei haittaa, vaikka piirakan keskiosa vähän hyllyisi vielä, kun piirakan ottaa pois uunista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti