lauantai 16. tammikuuta 2010

Vaniljamousse ja vadelmakeitto

Tämä ohje on Food Club -ohjelmasta, mutta sitä on hiukan viilattu omiin tarpeisiini sopivaksi. Tällä ohjeella tuli hyvä jälkiruoka, mutta viilattavaakin on (ks. loppu)



4 annosta

Mousse:
4 keltuaista
1/2 vaniljatankoa
3 rkl sokeria (ja itse laitoin vaniljasokeria kans joukkoon)
2 dl kermaa (itse laitoin vaniljacremeä)
2 liivatetta
2 dl kermaa vaahdotettuna

Kiehauta kerma ja lisää sekaan halkaistu vaniljatanko + siemenet. Anna kiehua hetki.

Erottele keltuaiset. Lisää sokeri niiden joukkoon ja sekoita.

Kaada kuumaa vaniljakermaa hiukan munien joukkoon ja sekoita. Sen jälkeen kaada em. seos takaisin muun kerman joukkoon ja kuumenna (tällä keinoin keltuaiset suurustuvat paremmin). Siivilöi ja laita kylmään kulhoon jääkaappiin noin tunniksi. Tarkkaile, ettei pääse tulemaan kuorta.

Liota liivatteita. Pistä liivate kattilaan ja päälle hiukan aiemmin tekemääsi vaniljakastiketta. Kuumenna, kunnes liivate on sulanut. Lisää tämä liemi vaniljakastikkeeseen. Kun seos on kylmää, lisää joukkoon kermavaahto.

Jaa seos laseihin. Laita pakkaseen 10-15 minuutiksi ja sen jälkeen jääkaappiin n. 45 minuutiksi.

Vadelmakiisseli:
200 g vadelmia
0,5 dl vettä
0,5 dl sokeria

Laita vesi ja sokeri kattilaan. Kiehauta niin, että sokeri sulaa. Laita toiseen kattilaan jäiset vadelmat (kannattaa vähän pilkkoa, jos isoa möykkyä pistää). Kaada päälle sokeriliemi. Aja sauvasekoittimella (tehosekoittimella minä) tasaiseksi. Siivilöi. Kaada kiisseli vaniljamoussen päälle. Koristele marjoilla.

Huomioita:
- keitto jäi tällä ohjeella varsin mehumaiseksi. Tein tätä jälkkäriä toisenkin kerran ja silloin hyytelöitin täytettä hyytelösokerilla. Toimi tosi hyvin!
- keiton maku on varsin voimakas verrattuna mousseen. Mousseen voisi kokeilla jotain jännää lisämakua (tyyliin tähtianis).
- itse otan tämän mieluummin niin, että moussea on max 50 prosenttia lasin sisällöstä. Esim. kuvassa moussea on liikaa suhteessa muuhun.

- Myös kaurakeksimurut lasin pohjalla toimivat hyvin (testattu). Tosin mousse valuu vähän keksien päälle. Mitenköhän moussesta saisi kovemman eli ei valuisi niin päälle ja tuolloin moussen sekaankin voisi laittaa sattumia ilman, että valuvat pohjalle?
- sellainenkin voisi toimia, että laittaisi päälle vadelmia ja siihen päälle hyytelösokeria (ei testattu)
- kokeilin myös sellaista, että laitoin moussen sekaan sukaamuruja. Ei toiminut, koska murut painuivat pohjalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti